Hervannan Kirjasto Aukiolo

Saturday, 3 October 2020
  1. Hervannan kirjasto aukiolo
  2. Hervannan kirjasto juhlii | Yle Uutiset | yle.fi
  3. Hervanta kirjasto auki

Menestys on ymmärrettävää Menonin tanssihistoriaa katsoessa. – Olen harjoitellut intialaisia perinnetansseja aivan lapsuudesta asti, Menon kertoo. Intialla on vanha ja rakastava historia tanssitaiteen parissa. Kiinnostus intialaisiin perinnetansseihin kasvoi ympäristöstä, jossa tanssia rakastettiin ja se oli esillä. – Intia on monimuotoisuuden maa. Tämä monimuotoisuus muovasi intialaisen kulttuurin omaksi itsekseen ja sitä kautta erityiseksi. Tanssityylitkin ovat erityisiä omalla tavallaan, Menon selittää. Osa Intiassa kehittyneistä tanssityyleistä on maailmallakin kuuluisia. – Kaikilla näillä tyyleillä on periaatteessa samat "mudrat" eli yhteinen käsien kieli, jolla kykenee merkkien kautta ilmaisemaan itseään, Menon avaa tanssin ideaa. Tuleva työpaja tutustuttaa suomalaisen yleisön intialaisten perinnetanssien maailmaan. – Toivon, että työpajasta tulee hauska ja informatiivinen tapahtuma, sillä luvassa on sekä harjoituksellisia että teoriallisia osuuksia, Menon toteaa. MUDRA on järjestänyt aiemmin työpajan Käsien puhetta – Speak with Hands, joka käsitteli Hervannan kirjaston työpajan tavoin Bharathanatyam-tanssilajia.

Hervannan kirjasto aukiolo

Hervannan kirjasto Kirjaston sisäänkäynti. Sijainti Hervannan toimintakeskus Insinöörinkatu 38 Hervanta, 33720 Tampere Koordinaatit 61°27′01. 1″N, 23°50′56. 0″E Tyyppi lähikirjasto Perustettu 1975 Johtaja Marjut Pohjalainen (2008–) Liisa Hakanen (1977–2007) Aulikki Plihtari (1975–1977) [1] Kotisivut Hervannan kirjasto on Tampereen Hervannassa sijaitseva Tampereen kaupunginkirjaston toimipiste. Se palvelee erityisesti Hervannan, Hervantajärven, Hallilan, Lukonmäen, Ruskon ja Vuoreksen asukkaita. [1] Historia [ muokkaa | muokkaa wikitekstiä] Hervannan kirjasto perustettiin vuonna 1975. Se toimi ensin Ahvenisjärven koulun tiloissa, missä se avattiin 2. syyskuuta 1975. Tilat suunnitteli Arkkitehtitoimisto Harry W. Schreck & kumppanit, ja sisustussuunnittelusta vastasi sisustusarkkitehti Reijo Ojanen. Kirjastolla oli käytössään 301 neliömetrin tilat. [1] Kirjasto lopetti toimintansa koululla 11. helmikuuta 1989. Seuraavien viikkojen aikana se muutti arkkitehtien Raili ja Reima Pietilän suunnittelemaan Hervannan toimintakeskukseen, jossa se sijaitsee edelleen.

Uusi Tampereen yliopiston kirjasto palvelee tammikuusta 2019 alkaen tutuissa toimipaikoissa ja pääosin tutuin aukiolo- ja palveluajoin. Lisäksi entiseen tapaan käytössä kulkukortilla ovat Hervannan toimipaikka, Linnan lukusali ja Arvon oppimiskeskuksen tilat 24/7 sekä TAMK Pääkampuksen ja TAMK Mediapoliksen omatoimikirjastot. – Huomaa, että nykyisellä kulkukortillasi pääset automaattisesti vain "kotikampuksellesi". Kunkin kampuksen infopisteistä saa tarvittaessa kulkukortteja. Lukukauden aukiolo- ja palveluaikoihin siirrytään maanantaina 7. 1. Vuoden ensimmäisellä viikolla TAMK Musiikkiakatemia on suljettu ja muut toimipaikat palvelevat 2. -4. lyhyemmin aukioloajoin. Aukioloajat 2. 2019 Linna: avoinna 8–16, palvelu 9–16 TAMK Pääkampus: avoinna ja palvelu 9–15 Arvo: avoinna 8–15, palvelu 9–15 Hervanta: avoinna 8–16, palvelu 9–16 TAMK Mediapolis: avoinna ja palvelu 9–15 Sanomalehtikokoelma, Keskustakampus: suljettu 21. 12. -6. 2019 Aukioloajat 7. 2019 alkaen Linna, Keskustakampus, Kalevantie 5 ma-pe 8-19, palvelu 9-19 la 10-15, palvelu 10-15 Linnan Hiljainen lukusali kulkukortilla 24/7 TAMK Pääkampus, Kuntokatu 3 ma-pe 9-17, omatoimikirjasto kulkukortilla 7-22 la 10-15, omatoimikirjasto 8-18 Arvo, Kaupin kampus, Arvo Ylpön katu 34 ma-pe 8-17, palvelu 9-17 Arvon Oppimiskeskus kulkukortilla 24/7 Hervanta, Hervannan kampus, Korkeakoulunkatu 7 (Kampusareena) kulkukortilla 24/7 (huomaa poikkeukset) TAMK Musiikkiakatemia, Pyynkintori, F.

Kirjasto sai sieltä lähes kuusi kertaa entistä suuremmat tilat (1 737 m²). Uudet tilat avattiin asiakkaille 7. maaliskuuta 1989. [1] [2] Kirjastoa laajennettiin keväällä 2004, kun katutasoon vanhojen kirjastotilojen alapuolelle tehtiin lehtilukusali (190 m²) ja tietotori (80 m²). Sisustussuunnittelijana toimi sisustusarkkitehti Eevaliisa Vasko. [3] Arkkitehtuuri [ muokkaa | muokkaa wikitekstiä] Arkkitehti Raili Pietilä on sanonut, että kirjastoon on sisällytetty elementtejä arabikulttuurista. Hänen mukaansa kirjastosalin vaaleansininen kattokupoli muistuttaa beduiiniteltan kattoa. Kirjastossa on myös suihkulähde sekä palmuja ja muita viherkasveja, jotka tuovat mieleen keitaan. Kattoikkunoista tulee tilaan paljon luonnonvaloa. [2] Kirjaston kupolissa ja suihkulähteessä on nähty yhtymäkohtia myös antiikin Rooman arkkitehtuuriin. Pietilät aloittivat rakennuksen suunnittelun jouluna 1978 ollessaan Roomassa, missä he tutustuivat Caracallan kylpyläraunioihin. Ne herättivät heissä ihastusta. Caracalla-vaikutteiden on tulkittu näkyvän Hervannan kirjastossa.

  • Myytävät omakotitalot varkaus
  • Automerkki 2 a kirjainta | Liikenne Suomessa
  • Luoti sydämessä ohjelmatiedot | Iltapulu.fi
  • » Hervannan kirjasto
  • Koko suomi tori
  • Scandic hotel tampere city pysäköinti
  • Hervannan kirjasto avoinna
  • Manse pp miehet 2017
  • Hervannan kirjasto juhlii | Yle Uutiset | yle.fi
  • Suomi Treffit 24 - Cityn Rantaraati listaa Helsingin uimarannat
  • Smart drive vakuutus kokemuksia 10

Hervannan kirjasto juhlii | Yle Uutiset | yle.fi

Imatra kuohuu Hervannan kirjastossa loka 7, 2015 Lauantaina 10. lokakuuta kello 13 Hervannan kirjastossa kuullaan lausuntaesitys Kuohuva Imatra. Esityksen on valmistanut Johanna Hannus ensimmäinen Elias Lönnrotin kokoaman Kalevalan juhlistamiseksi. Kalevala ilmestyi vuonna 1835 eli 180 vuotta sitten. Kyseinen koski on innoittanut suomalaisia taiteilijoita siinä missä Kalevalakin. Kuohuva Imatran koski Vuoksessa oli kuuluisa matkailukohde vuoteen 1929 asti, milloin voimalaitos valmistui. Kosken kutsun kuulivat esimerkiksi taiteilijat Edelfelt, Gallen-Kallela, Eino Leino ja Jean Sibelius. Sen innoittamana Leino kirjoitti Imatran tarinan, Gallen-Kallela kuvitti Kalevalan ja Sibelius jatkoi Vienan Karjalaan. Esitykseen on vapaa pääsy. Tilaisuuden järjestää Tampereen kirjasto- ja kulttuuripalvelut. Siperia-luentosarja 2015 Hervannan kirjaston lukusalissa syys 16, 2015 Siperia-tietoutta on tarjolla Hervannan kirjaston lukusalissa neljänä maanantaina kello 18. 15–19. 45. Luentosarja alkaa 21.

Toukokuun tietovisa järjestettiin Hervannan kirjaston suihkulähteellä perinteiseen tapaan kello 18:00. Kilpailijoita oli mukana 14 ja joukkueita aavistuksen verran vähemmän. Taso oli jälleen kova. Ykköstila irtosi 14, 5 pisteellä, ja muuta palkintosijat ratkesivat vasta bonuskierroksen jälkeen. Tietovisat jäävät nyt kesätauolle, mutta syyskuussa jäl … leen jatketaan "samaan kirjastoaikaan, samassa kirjastopaikassa! "* * * * * Yleistieto: 1. Mitä nimitystä käytetään nauriin rehuksi viljeltävistä lajikkeista? Kirjallisuus: 2. Kuka amerikkalainen kirjailija on kirjoittanut bestsellerit Kolmiyhteys, Exodus ja Mila 18? Musiikki: 3. Mikä soitin yhdistää Ornette Colemania, John Coltranea ja Eero Koivistoista? Yleistieto: 4. Mikä on maailman suurin kännykkävalmistaja? Kirjallisuus: 5. Kuka suosittu kirjailija tunnetaan parhaiten Millennium-trilogiastaan? Urheilu: 6. Tappara ja Ilves ovat pelanneet jääkiekon SM-liigaa jokaisella liigakaudella vuodesta 1975 alkaen. Mistä muusta kahdesta liigaseurasta voidaan sanoa samaa?

Hervannan kirjastorakennus on palvellut kaupunkilaisia jo 20 vuotta. Vuosipäivän kunniaksi kirjastossa järjestetään tämän viikon aikana satutunteja, sekä musiikki- ja teatteriesityksiä. Hervannan kirjaston tasavuosia juhlitaan maaliskuun ensimmäisellä viikolla. Tapahtumiin on vapaa pääsy. Arkkitehtien Reima ja Raili Pietilän suunnittelema kirjastorakennus avattiin yleisölle 20 vuotta sitten 7. 3. 1989. Aikaisemmin Hervannan kirjasto oli toiminut Ahvenisjärven koulun tiloissa. Muuton myötä kirjasto sai kuusi kertaa suuremmat tilat kuin aikaisemmin. Arkkitehti Raili Pietilä on kertonut kirjaston sisätilojen saaneen vaikutteita arabikulttuurista: vaaleansininen kupoli tuo mieleen beduiiniteltan katon, ja kirjasto on kuin keidas erämaassa viherkasveineen, palmuineen ja suihkulähteineen. Hervannan kirjaston 20-vuotisjuhlaviikon tapahtumia 5. klo 10. 00-10. 30 Satutunti lapsille 5. klo 18. 00 Teatteri Lysti esiintyy 6. klo 12. 00-12. 30 Hervannan musiikkiluokka esiintyy 6. 00-16. 00 Kahvitarjoilu asiakkaille 7. klo 13.

Mistä teoksesta oli kyse? Musiikki: 15. Kuka voitti ensimmäisen Voice of Finland –kilpailun? Kirjallisuus: 16. Kuka valitsee tänä vuonna kirjallisuuden Finlandia-palkinnon saajan? Maantieto: 17. Missä kaupungissa pissii Manneken Pis? Kirjallisuus: 18. Kuka fiktiivinen hahmo on kirjoittanut runokokoelman Uponneen kansan lauluja? Vihje: Tämä karvainen kaveri pelkää kuollakseen peipposia. Yleistieto: 19. Mitä sukulaista tai perheenjäsentä voidaan kutsua myös nimillä näälämies tai suoveri? Kirjallisuus: 20. Kenen suositun kotimaisen kirjailijan ensimmäinen teos oli "Kartanonherra ja kaunis Kirstin"? Numeraalinen bonuskysymys: Vuonna 1937 onnettomuudessa tuhoutunut ilmalaiva Hindenburg on suurin koskaan rakennettu ilma-alus. Kuinka monta matkustajaa se pystyi enimmillään kuljettamaan? Näytä lisää

Hervanta kirjasto auki

[4] Kirjasto on osa julkisten rakennusten kokonaisuutta, jonka Pietilät ovat suunnitelleet niin sanotulle Hervannan keskusakselille. Museovirasto pitää sitä valtakunnallisesti merkittävänä rakennettuna kulttuuriympäristönä. [1] [5] Pietilät ovat suunnitelleet myös Tampereen kaupungin pääkirjaston. [6] Lähteet [ muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Käsien tanssi kutsuu Hervannan kirjastoon marras 11, 2015 Tamperelainen tanssiryhmä MUDRA esittelee intialaista tanssia Hervannan kirjastossa 14. marraskuuta. kello 12 alkaen. Tanssija Gayathri Menonin vetämä työpaja tutustuttaa yleisön yleisimpään intialaiseen tanssiin, Bharathanatyamiin, joka on lähtöisin Etelä-Intiasta. Yleisö pääsee mukaan tanssin maailmaan katsoen pieniä esityksiä sekä kuunnellen teoriaosuuksia. Kiinnostuneiden on mahdollista kokeilla joitakin liikkeitä itsekin. Työpajan vetäjä Gayathri Menon on muuttanut Intiasta, Keralasta, Tampereelle viisi vuotta sitten miehensä, Rahul Menonin kanssa. Heillä on kaksivuotias tytär, Athena. – Täällä Tampereella aloitin pienen tanssiryhmän nimeltä MUDRA esittelemään intialaisten tanssityylien ja teatterin todellista olemusta Suomelle, Menon sanoo. Menon itse on ansioitunut tanssija perinteisissä intialaisissa tanssityyleissä, kuten Bharathanatyamissa, Mohinyattomissa ja Kathakalissa. Hänet on palkittu monilla arvovaltaisilla palkinnoilla kuten Best Talented Young Artist –palkinnolla.

Katsomo android tv, 2020