Kimmo Sivonen Citymarket

Friday, 2 October 2020

Lehdistötiedote / 04. 09. 2019 08:30 K-RYHMÄ ALUETIEDOTE 4. 9. 2019 Kauppias Kimmo Sivonen ja puoliso Sari Luode siirtyvät K-Citymarket Lahti Karismasta K-Citymarket Vantaa Tammiston kauppiaiksi 1. 2. 2020 nykyisen kauppiaan, Pekka Lintumäen jäädessä kauppiasuraltaan eläkkeelle. K-Citymarket Vantaa Tammisto on Kimmo Sivosen neljäs kauppapaikka K-Supermarket Soukan, K-Citymarket Porvoon ja K-Citymarket Lahti Karisman jälkeen. Sivonen kuvailee kauppiasuraansa varsin perinteiseksi. Hän on työskennellyt kaupassa lapsesta asti, sillä hänen vanhemmillaan oli kauppa. Aikuistuttuaan kauppiasura oli selvä valinta ja hän eteni kauppa kerrallaan pienemmästä kaupasta isompaan. Kauppiasuran lisäksi Sivonen toimii monenlaisissa luottamustehtävissä muun muassa K-Citymarket-ketjun johtokunnassa. "On upeaa päästä kauppiaaksi näin hyvin hoidettuun kauppaan. Pekka Lintumäki on tehnyt upeaa työtä kaupan valikoimien ja laadun sekä henkilökunnan osaamisen osalta", Kimmo Sivonen kertoo. "Haluan osoittaa lämpimät kiitokseni asiakkaille, henkilökunnalle ja yhteistyökumppaneilleni K-Citymarket Vantaa Tammistossa.

K-Citymarket Vantaa Tammisto - Y-tunnus: 2286350-1 - Yritystiedot, taloustiedot, päättäjät & hallituksen jäsenet

Muut 24 tuntia vuorokaudessa palvelevat K-Citymarketit ovat Helsingissä sijaitsevat Ruoholahti ja Easton sekä K-Citymarket Kupittaa Turussa ja K-Citymarket Pirkkala huhtikuun alusta lähtien. Ruoka ja juomat Vantaa Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Pekka Lintumäki on tehnyt hienoa työtä niin asiakkaiden kuin henkilökunnan kanssa ja siihen tai ylikin on yllettävä, Sivonen tuumii. Jotain uutta uudella kauppiaspariskunnalla on heti mielessä. -Tuomme tänne uutuutena Dry Age –kaapin, joka raakakypsyttää lihan. Naudanliha roikkuu kaapissa juuri oikeassa kosteudessa ja lämmössä suolakivien yllä 4-5 viikkoa ja lopputuloksena on todella herkullinen ja murea liha, kauppias kuvailee. -Ja jo ennen lihan kypsymistä meille tulee ananaksen kuorintakone, se oli Lahdessa hyvin suosittu, Sari täydentää. Molemmat, sekä Sari että Kimmo nauttivat asiakaspalvelusta ja haluavat kuunnella herkällä korvalla asiakkaiden toiveita. Valikoimaa kehitellään toiveiden mukaan. -Minäkin olen ehtinyt olla 30 vuotta kaupassa töissä, en osaisi muuta ajatellakaan, Sari toteaa. Aiemmin Sari huolehti myös kauppojen osastoista, nyt hän keskittyy erityisesti henkilökuntaan ja heidän tukemiseensa esimerkiksi digiasioissa. -Otamme käyttöön uusia henkilökunnan työtä helpottavia laitteita ja minä autan heitä niiden käyttöönotossa.

Kimmo Sivonen, K-citymarket Karisma, Lahti | K-kauppiasliitto

  1. Metsäkoneet fi keskustelu 10
  2. Kajaanin lentoasema lähtevät
  3. Chesterfield sohva myydään
  4. Kimmo Sivonen, K-citymarket Karisma, Lahti | K-kauppiasliitto
  5. Täysi kansaneläke 2012 relatif
  6. Psykiatrian päivystys oulu
  7. Koiran pitkät kynnet
  8. Yhteystiedot | Wäinö Aaltosen museo
  9. K-Citymarket Vantaa Tammiston uusi kauppias Kimmo Sivonen puolisoineen aloittaa 1.2.2020
  10. Kirjat - Omituiset opukset - Antikvariaatti.net

* Henkilöstömäärä perustuu yhtiön tilinpäätöstietoihin. Ajantasaisen tiedon puuttuessa voi henkilöstömäärä perustua aiempiin tilinpäätöstietoihin sekä Alma Talent Tietopalveluiden arvioon. Menestyjät-ranking Menestyjäpisteet: 71 /100 Sijoitukset Maakunnassa Koko maassa Menestyjät 1934. 4804. Kasvajat 2808. 7020. Tuloksentekijät 1273. 2863. Kasvu-%: 5. 8% Nettotulos: 0. 454 Meur Sipo-%: 31. 2% Omavaraisuusaste: 60. 4% Luvut perustuvat tilikauteen 02 / 2019. Rekisteröinnit Yritys- ja yhteisötietojärjestelmä (YTJ) Y-tunnus tullut voimaan 14. 09. 2009 – Kaupparekisteri (PRH) Rekisterissä 09. 10. 2009 – Ennakkoperintärekisteri (YTJ) Rekisterissä 09. 2009 – Ennakkoperintärekisterin tarkistuspäivä 01. 06. 2020 Arvolisäverovelvollisuusrekisteri (YTJ) Liiketoiminnasta 09. 2009 – Kiinteistön käyttöoikeuden luovuttamisesta Ei rekisteröintiä Alkutuottajana ja/tai kuvataiteilijana Ei rekisteröintiä Porotaloudesta Ei rekisteröintiä Paliskunnan osakkaana Ei rekisteröintiä Vastuuryhmän jäsenenä Ei rekisteröintiä Työnantajarekisteri (YTJ) Rekisterissä 09.

10. 2009 Verohallinnon perustiedot: 13. 2009 Työnantajarekisteri: 9. 2009 Kaupparekisteri: 9. 2009 Arvonlisäverovelvollisuus: Liiketoiminnasta: 9. 2009 Lähde: YTJ Tietoa yhtiöstä K-Citymarket Vantaa Tammisto on perustettu vuonna 2009. Se on osakeyhtiö, jonka kotipaikka on Vantaa, ja pääasiallinen toimiala Elintarvikeliikkeet. Yhtiön toimitusjohtaja on Kimmo Tapani Sivonen. Viralliselta nimeltään yhtiö on K. Sivonen Oy. Yhtiön K-Citymarket Vantaa Tammisto liikevaihto oli 18, 37 miljoonaa ja tilikauden tulos 515 tuhatta. Liikevaihto nousi 9%. Liikevoittoprosentti oli 3, 4%. Tiedot perustuvat yhtiön viimeisimpään tilinpäätökseen vuodelta 2019. 11/2019 päättyneellä tilikaudella yhtiöllä oli 27 työntekijää. Työntekijämäärä pysyi samana verrattuna edelliseen tilikauteen. Tietojen lähde: Yritys- ja yhteisötietojärjestelmä (YTJ), Fonecta, Kaupparekisteri, Suomen Asiakastieto Onko tämä sinun yrityksesi? Voit muuttaa näytettäviä tietoja maksuttomassa Oma Fonecta -palvelussa. Kirjaudu Oma Fonecta -palveluun tästä.

Tammiston K-Citymarket sai uuden kauppiaspariskunnan ja pian myös uudet aukioloajat: avoinna 24/7 – "Lentokentältä tulevilla on usein jääkaappi tyhjänä" | Paikalliset | Vantaan Sanomat

Tammistoon tuli jälleen toisen polven kauppias: K-Citymarket Tammisto on Kimmo Sivoselle unelmien täyttymys | Koillis-Helsingin Lähitieto

– Henkilökunta on suhtautunut aukioloaikojen laajentamiseen myönteisesti. Lisätyövoimaa yötöiden vuoksi tarvitsemme noin kymmenkunta, Sivonen selvittää. Sivoselle Tammisto on neljäs Keskon kauppapaikka. Tammistoa edelsi K-Citymarket Lahti Karisma, jota pariskunta veti yhdessä. Lahtea ennen Sivonen toimi kauppiaana K-Supermarket Soukassa Espoossa ja K-Citymarket Porvoossa. – Halusimme lisää haastetta. Tammiston kauppa on isompi kuin Lahti. Lisäksi oli mukava palata juurille, Sivonen kertoo. Sivonen on asunut koko nuoruutensa Tikkurilassa ja muistelee lämmöllä muun muassa konfirmaatiojuhlaa Pyhän Laurin kirkossa. – Kirkko sijaitsee aivan uuden kauppapaikkamme vieressä. On kuin kotiin palaisi, nyt Itä-Vantaalla asuva Sivonen sanoo. Sivonen on toisen polven kauppias. – Isä toimi kauppiaana Itäkeskuksen K-Citymarketissa, ja veli on parhaillaan kauppiaana Pirkkalassa. Maitohyllyjen välissä olen syntynyt ja lihatiskin takana kasvanut, hän nauraa. K-Citymarket Tammiston uudet kauppiaat Kimmo Sivonen ja Sari Luode uskovat tuoreita ananaksia pilkkovan koneen olevan myös yöllä ostoksia tekevien asiakkaiden käytössä.

Ikimuistoista… oli, kun Soukan K-supermarketin ajoilla tavarahissi hajosi kesken joulukiireiden. Joulukinkut ja -laatikot oli kuljetettava ahtaita metallisia kierreportaita pitkin alakerran varastosta myymälään. Portaat olivat niin jyrkät, että osa kinkuista piti viedä yksi kerrallaan. Haastavaa… on ollut mukavalla tavalla siitä lähtien, kun avasimme nykyisen kauppamme uuteen Karisma Kauppakeskukseen joulukaupoille vuonna 2011. Avajaiset ovat tavallaan edelleen käynnissä, sillä kaupan elinkaari on vielä alussa. Tämä uuden kauppapaikan perustaminen on ollut hieno ammatillinen haaste, ja asiakkaat ovat ottaneet meidät jopa odotuksia paremmin vastaan. Jaksan… hyvin, sillä tykkään työstäni, ja perhe ja kotiasiat ovat kunnossa. Parasta K-kauppiaan työssä… on kaupankäynti: ostaminen ja myyminen sekä onnistumisen seuranta. Tässä työssä oppii joka päivä uutta ja kehittyy ammatillisesti.

Olen toiminut kaupan alalla oikeastaan koko ikäni ja se on ollut loistavaa aikaa. Nyt siirryn hyvillä mielin eläkkeelle", kauppias Pekka Lintumäki kiittelee. "Olen todella innoissani, kun pääsen jatkamaan Pekka Lintumäen jalanjälkiä. Aion korostaa Tammiston K-Citymarketissa edelleen erityisesti tuoretuotteita. Ruokatrendit ja opit maailmalta ovat aina olleet tärkeässä roolissa kaupoissani. Haluamme olla mukana kokeilemassa uusimpia juttuja myös K-Citymarket Tammistossa. Kuulemme mielellään vinkkejä asiakkailtamme", Sivonen pohtii. "Toivon, että asiakkaat tulevat rohkeasti kertomaan, kuinka voimme entisestään kehittää kauppaa ja sen valikoimia. Kaikki kehitysideat ovat tervetulleita. Lähdemme aktiivisesti rakentamaan asiakkaan ajan arvoista kauppaa", Sivonen toteaa viitaten K-Citymarketien asiakaslupaukseen. Kimmo Sivosen juuret ovat Vantaalla, joten Tammisto on hänelle hyvin tuttua seutua. "Olen viettänyt Vantaalla koko lapsuuteni ja asumme edelleen alueella. K-Citymarket Vantaa Tammisto tuntuu kauppapaikkana siltä, kuin olisin kotiin tullut", Sivonen kuvailee.

K. Sivonen Oy (2286350-1) on perustettu vuonna 2009 ja sen toimialana on Pienet supermarketit (400-1000 m2). Yrityksen viime tilikautena 02/2019, K. Sivonen Oy teki 22 474 000 EUR liikevaihtoa ja sen tulos oli 454 000 EUR. Yrityksen nettotulosprosentti oli 2%. Katso kaikki yrityksen julkiset tiedot alta! Aktiivinen Rekisterissä Kaupparekisterissä Ennakkoperintärekisterissä Työnantajarekisterissä Yrityksen perustiedot Y-tunnus: 2286350-1 ( YTJ) Yhtiömuoto: Osakeyhtiö ( YTJ) Toimiala: Pienet supermarketit (400-1000 m2) (47112) ( YTJ) Toimialakuvaus: Yhtiön toimialana on harjoittaa elintarvikkeiden ja päivittäistavaroiden vähittäiskauppaa.

Elintarvikkeiden, juomien ja tupakan erikoistumaton vähittäiskauppa Pääkaupunkiseudun Yrittäjät ry Vantaa, Vantaan Yrittäjät ry Yrityksen koko: 60 työntekijää elintarvikkeiden ja muiden päivittäistavaroiden vähittäiskauppa

  1. Radio soittolista nrj music
  2. Vuokramökit pohjois-pohjanmaa
  3. Halpa sokerointi helsinki 2018
  4. Lähtekäämme metsään nuotit lau
  5. Tapahtumat tampere tänään

Katsomo android tv, 2020