Beverly Hills Kyttä

Saturday, 3 October 2020
  1. Eddie Murphyn esittämä Beverly Hillsin kyttä tekee paluun – tämä leffasta tiedetään - Rumba.fi
  2. Beverly Hills kyttä | Beverly Hills Cop (1984) - Arvostelut - Leffatykki
  3. Elokuva-arvostelu: Beverly Hills kyttä - Asialinja.com
  4. Kemia 8. Luokka
  5. Kuono kohti joulua

Elokuvat 8 heinäkuun, 2017 42 views 0 Beverly Hills kyttä on vuonna 1984 valmistunut toimintakomedia, jonka pääosassa nähdään Eddie Murphy. Sen on ohjannut suurelle yleisölle varsin tuntematon Martin Brest, jonka paras ohjaustyö on 90-luvun klassikko Scent of a Woman ( Naisen Tuoksu). Beverly Hills Cop on yksi Hollywoodin kasarihittejä. Elokuva tienasi nykypäivän dollareilla mitattuna yli puoli miljardia taalaa. Se onkin yksi elokuvahistorian parhaiten menestyneistä R-rated komedioista, jonka edellä ovat vain Deadpool sekä kaksi Hangover-elokuvaa. Ei mikään ihme, että tuottajat päättivät tehdä jatko-osan lähestulkoon samalla hetkellä, kun valmiin elokuvan lopputekstit tulivat ruutuun. Kolme vuotta myöhemmin tehty kakkososa oli myös kaupallinen menestys, mutta 1994 valmistunut kolmas osa selkeästi laadultaan heikompi. Beverly Hills kyttä kertoo Axel Foley -nimisestä etsivästä, jota esittää Eddie Murphy. Detroitissa asuva Foley tapaa eräänä päivänä lapsuudenystävänsä, joka kuitenkin murhataan välittömästi.

Eddie Murphyn esittämä Beverly Hillsin kyttä tekee paluun – tämä leffasta tiedetään - Rumba.fi

Beverly Hills Cop on 80-luvun klassikkoelokuva, jossa Eddie Murphy on parhaimmillaan. Vahvasti Murphyn temppuiluun nojaavassa leffassa on myös kelvollinen juoni, jonka avulla se kantaa loppuun saakka ihan kiitettävästi. Yli 20 vuotta vanhaa leffaa ei voi katsoa samojen lasien läpi kuin nykyaikaisella tekniikalla tuotettuja digitaalipläyksiä. Beverly Hills kyttä on kestänyt kuitenkin aikaa yllättävän hyvin, ja tämä klassikko on aivan kelvollinen katsottava vielä 23 vuoden jälkeenkin.

Beverly Hills kyttä | Beverly Hills Cop (1984) - Arvostelut - Leffatykki

  • Eddie Murphyn esittämä Beverly Hillsin kyttä tekee paluun – tämä leffasta tiedetään - Rumba.fi
  • Nyt HBO Nordicilla – Mitä tapahtui syyskuun 11. päivä vuonna 2001?
  • Maailman suurin koira freddy
  • Saapuvat lennot reaaliajassa
  • Jätkäsaari pysäköinti
  • KirkkoHR-päivä Tampereella 2.10.2019 | FCG Talent
  • Keskustelu - En pidä mieheni lapsista! | Aihe vapaa | Vauva
  • Palvelutalon johtaja - Yritystiedot, taloustiedot, päättäjät & hallituksen jäsenet
  • Juha Vuorinen: Dokumentti - Huuto.net
  • Kapteeni Kalsari Sisällysluettelo Hahmot | Viholliset | Kirjat | Elokuva | Televisiosarja | Navigointivalikko

Elokuva-arvostelu: Beverly Hills kyttä - Asialinja.com

Beverly Hills kyttä arvosana 3, 92 Pisteytyksiä: 600 Tarkka arvo: 3. 921 Arvosteluja: 8 Kommentteja: 100 Alkuperäinen nimi: Beverly Hills Cop Vauhdikas toimintakomedia käynnistää kolmiosaisen Beverly Hills kyttä -elokuvien sarjan. Toiminnan keskipisteenä on omia polkujaan kulkeva detroitilaispoliisi Axel Foley (Eddie Murphy), joka saapuu Los Angelesiin jäljittämään vanhan ystävänsä murhaajia. Genret: Toiminta, Komedia Valmistusvuosi: 1984 Pituus: 105 min Ensi-ilta: 15. 03. 1985 Ohjaajat: Martin Brest Käsikirjoittajat: Daniel Petrie Jr., Danilo Bach Pääosanäyttelijät: Eddie Murphy, James Russo (I), John Ashton, Judge Reinhold, Lisa Eilbacher, Richard Gilbert-Hill, Ronny Cox, Steven Berkoff Maat: USA Kielet: englanti Arvostelut Jokaisen tulisi jossain elämänvaiheessa nähdä tämä. Piru vie tämähän on klassikko! Axel Foley on detroitilaiskyttä, jota aina huomautetaan hänen riehakkaasta käytöksestä kaduilla. Tällä kertaa hän viettää illalla vapaa-aikaansa kaverinsa Mickeyn kanssa. Homma on kuitenkin niin, kun Mickey on menossa kotiin Mickeyn vanhan työpaikan miehet tulevat ja tappavat hänet.

Axel haluaa jutun hoitaakseen, mutta hänen pomonsa ei anna sitä. Joten Axel pyytää lomaa ja lähtee Beverly Hillssiin tutkimaan murhaa kun törmää vanhaan koulukaveriin Jennyyn, joka auttaa Axelia jutun selvittämisessä. Mukana on vielä luunkovat kytät Taggart ja Billy jotka loppujen lopuksi ryhtyvät Axelin ja Jennyn kanssa selvittämään tapausta. 80-luvulla Eddie Murphy teki parhaat elokuvansa kuten Beverly Hills Kytät, 48 Tuntia ja Prinssille morsian. John Ashton ja Judge Reinhold istuvat loistavasti rooleihinsa. Steven Berkoff loistaa pääpahis Victor Maitlandina. Jokaisen tulisi jossain elämänvaiheessa nähdä tämä. Piru vie tämähän on klassikko! Lopuksi plussaa vielä tunnusmusiikista. nimimerkki: santeri Pisteet: rating 100, 000 Vieras Arvosteltu: 17. 10. 2004 Katsottu: VHS rating 70, 000 rating 80, 000 rating 100, 000 Aiheeseen liittyvät artikkelit Komiikalla valkokankaalle ja televisioon Lokakuussa suomalainen stand up-koomikko Ismo Leikola teki komiikan historiaa ja voitti kaikkien aikojen ensimmäisen Maailman hauskin ihminen -kilpailun Las Ve...

Kemia 8. Luokka

Foley ei saa lupaa tutkia tapausta itse, joten hän ottaa lomaa ja suuntaa Beverly Hillsiin seuraamaan johtolankoja omin päin. Foley tutkii ystävänsä yhteyksiä rikkaaseen liikemieheen ja joutuu välittömästi ongelmiin paikallisten poliisivoimien kanssa. Hän saa vahtikoirikseen Beverly Hillsin poliisivoimien etsivät John Taggartin sekä Billy Rosewoodin, jotka joutuvat myös eri asteisiin hankaluuksiin Foleyn seurassa. Elokuva seuraakin Foley, Taggartin ja Rosewoodin seikkailua murhaajien perässä, josta ei humoristisia käänteitä puutu. — Stand-up koomikkona uransa aloittanut Eddie Murphy alkoi nousta pinnalle toden teolla 80-luvun alussa. Hän oli yksi Saturday Night Liven esiintyjistä ja teki läpimurtoroolinsa Hollywoodissa 48 Hours – elokuvassa vuonna 1982. Beverly Hills Cop oli jackpot, josta miehen ura lähti viimeistään lentoon. Elokuva nojaa vahvasti koomikko Eddie Murphyn varaan, jonka ilveily ja huumori toimii kohtalaisesti myös reilun 20 vuoden jälkeen. Käytännössä Murphy, sekä Taggartin ja Rosewoodin esittäjät Judge Reinhold & John Aston, improvisoivat suurimman osan elokuvan komediaosuuksista.

Kuono kohti joulua

Vuosikausien huhuilut saivat kunnolla tulta alleen viime vuoden lopulla, kun Eddie Murphy vahvisti tekevänsä uuden Beverly Hillsin kyttä -elokuvan. Ensimmäinen Beverly Hills kyttä -leffa ilmestyi vuonna 1984. Jatkoa se sai vuonna 1987, ja sarjan kolmas osa ilmestyi vuonna 1994. Neljännen osan tie on ollut pitkä ja kivinen. Beverly Hillsin kytän piti palata tv-sarjana vuonna 2013. Projekti kuitenkin hyllytettiin, mikä ei välttämättä ole mikään huono juttu: sarjan oli määrä keskittyä Axel Foleyn pojan seikkailuihin. Leffasarjan piti jatkua vuonna 2016, mutta tuolloin Eddie Murphy piti suunniteltua käsikirjoitusta surkeana. Nyt on saatu jo ihan varmistuneita tietoja uudesta Axel Foley -seikkailusta. Netflix on ostanut leffasarjan lisenssin, ja elokuvan ohjaavat Adil El Arbi sekä Bilall Fallah. Kaksikon edellinen elokuva oli Bad Boys For Life, jossa Will Smith ja Martin Lawrence palasivat tuttuihin roolihahmoihinsa toimintaelokuvasarjan uusimmassa osassa. Elokuvan käsikirjoitusta työstetään kuntoon parasta aikaa, joten ihan näillä näppäimillä leffa ei ole ilmestymässä, mutta tulee kun on tullakseen.

Lue loput Niina Virtanen 30. 2014 klo 08:08 Aiheeseen liittyvät uutiset Saman kategorian TOP-leffoja Suosituksia Kommentit IsoVauva Käyttäjä 30. 06. 20 klo 11:38 Hataria muistikuvia tästä löytyi, joten kenties olen tämän joskus ihan kakarana nähnyt, mutta uusintakatseluksi tätä en... Lue loput King Diamond* 13. 05. 19 klo 02:40 Hyvä alku osa tälle, en pidä parhaana ihan. JohnRambo 27. 18 klo 13:19 Elokuva jonka näkeminen 8-vuotiaana oli räjähtävä aloitus mun leffafriikkeydelle. En rehellisesti usko että mulle yhtä rakkai... Lue loput Titan90 13. 08. 17 klo 14:04 Varsin viihdyttävä ja huumorisävytteinen tarina detroitlaisesta poliisista, joka ystävänsä murhan jälkeen seuraa johtolankoja... Lue loput Toiminnan ja komedian risteytys joka onnistuu molemmilla saroilla. rating 70, 000 Jurpo 19. 09. 2009 22:46 Koominen apuri valokeilassa rating 80, 000 Lassomies 16. 07. 2015 13:53 Enpä oikeastaan keksi kehen elokuva ei uppoaisi, niin hauska actionkomedia tämä on. rating 80, 000 Vieras 13. 11.

Elokuvaa tehdessä jouduttiin ottamaan satoja kohtauksia uudelleen, kun näyttelijöiden pokka ei pitänyt eri komediakohtausten kuvausvaiheessa. Beverly Hills kyttä on ehdottomasti yksi 80-luvun tunnetuimmista Hollywood-leffoista. Yksi asia nousi kuitenkin poikkeuksellisella tavalla elokuvan yläpuolelle – tunnusmelodia Axel F. Jokainen elokuvan nähnyt muistaa tunnusmusiikin, joka oli aikanaan todella tarttuva melodia kaikessa yksinkertaisuudessaan. Axel F -tunnarin on tehnyt Harold Faltemeyer. Voit kuunnella alkuperäisversion esimerkiksi tästä. Syntikkapimputus oikein huokuu 80-lukua, ja kyseinen biisi oli myös #1 listahitti ympäri maailmaa 1985-luvulla. Axel Foleyn rooliin oli tarjolla vahvasti myös Sylvester Stallone. Hän olisi halunnut pistää kässärin uusiksi ja mm. lopettaa elokuvan kohtaukseen, jossa pääpahis törmää Lamborghinilla junaan. Stallonen ideat olivat tuotantoyhtiölle liian kalliita, mutta hän hyödynsi niitä pari vuotta myöhemmin toisessa kasariklassikossa Cobra. Jälkeen päin todettuna on ihan hyvä, että Axel Foleyn rooliin päätyi Eddie Murphy.

  1. Audi a4 b6 soittimen vaihto
  2. Vaaleanpunainen hirsitalo instagram
  3. Kuinka monta päivää on vuodessa
  4. Micael ja

Katsomo android tv, 2020